erkkilaitila1 Ideakirja yhteiskunnan pelastamiseen: 10 systeemistä vääristymää ja niille korjaukset.

Vapun käsitykset työstä; omakohtainen arvio ja kokonaiskuva

  • Esimerkki systeemisestä mallista: 6 pääominaisuutta Suomelle.
    Esimerkki systeemisestä mallista: 6 pääominaisuutta Suomelle.

Vappu on työn juhla, mutta työ on liian lavea asia mahtuakseen yhteen sanaan. Esitän siitä tässä kokonaiskuvaa sekä omakohtaista näkemystä miten se ymmärretään väärin.

Valtaa pitäville työ on kuin mato, mitä pistää koukkuun saadakseen yhä enemmän "hilloa" itselleen. Kansalaiselle työ on joko luovuuden toteuttamisen keino tai korvaus menetetystä vapaa-ajasta tai sosiaalinen tapahtuma tai pakkopulla, mikä on hoidettava pysyäkseen elämän syrjässä kiinni. Näitä työn eri variaatioita taitaa olla tuhansittain elämäntapayrittäjästä työkkärin kurjalistoon saakka.


Itsenäinen perheyrittäjä taitaa parhaiten ymmärtää mistä yhteiskunnassa oikein on kysymys. Hänen vastakohtanaan tulee esille pakottaminen ja kyykyttäminen, kun työntekijästä tiristetään irti kaikki. Ihminen ei halua olla kone.

Parhaiten työllisyys paranisi asenteiden korjauksen avulla

Autoritäärinen hallinto, keskitetty koneisto ja kapea-alainen tietämys sekä väärinkäsitykset työn saannin helppoudessa ovat neljä tekijää, jotka voivat tuhota parhaankin kasvun ja saada aikaan kapinaliikkeen.

Olen tavannut vuoden aikana joukon julkisen sektorin päättäjiä monen elimen johdosta alkaen. Tänä päivänä johtajien asenne on äärimmäisen kielteistä ideoiden esittämisen suhteen. Vaikka johtaja saa palkkaa 100.000 euroa vuodessa ja kenties toimii monissa julkisissa elimissä organisaattorina maksua vastaan, hän ei välttämättä ole lainkaan yhteistyökykyinen kuullakseen mitä ehdotuksia toisella olisi koko yhteiskunnan tai hänen oman alansa edistämiseen. Se on siiloutumista.

Urautuneet (so. dementoituneet) keski-ikäiset päälliköt luulevat jo tietävänsä kaiken tai pelkäävät menettävänsä itsetuntonsa kuunnellessaan mitä systeemialan tohtori ja keksijä hänelle ehdottaa. Yhtään hyvää keskustelijaa systeemiajattelun aiheeseen en ole vuoden aikana tavannut. Professorit ovat kuin Ö aapisen laidassa.

Moni päällikkö on sanonut soveltavansa systeemiajattelua, mutta kalenterinsa olevan täyteen buukattu, että mihinkään tiedonvaihtoon ei ole aikaa. Näin, vaikka yhtään todellista systeemisyyden asiantuntijaa en ole Suomesta havainnut, joka tuntisi sekä teknologian että pehmeät systeemit ja yhteiskuntakoneistot ja monialaisen tutkimuksen perusteellisesti vuosikymmenten kokemuksella. Kirjaviisaita on jonkin verran.

Mitä tarkoittaa kun päättäjät katoavat perävalut vilkkuen omiin siiloihinsa?

Sitran yliasiamies Mikko Kosonen totesi minulle viestissään sen, mitä edellä kirjoitin. Hän kertoi mikromanageerauksesta, mikä sotkee ison yksikön isot suunnitelmat, kuten sote on romahduttanut luottamuksen Suomen hallitukseen. Hän kirjoitti fakki-ihmisistä (fakki-idiootti ei ymmärrä kuin omia termiään). Hän väitti, että koulutusjärjestelmän romahdus on aiheuttanut Suomen infrastruktuurin epäonnistumisen.

Olen näissä asioissa paljolti samaa mieltä, mutta Kosonen ei ollut samaa mieltä kun ehdotin tapaamista ja kenties yhteistyötä. 

1900-luvun mekanistiseen yhteiskuntaan ja 2000-luvun talouselämään kuuluu itsensä kiireiseksi tekeminen, koska silloin voi myydä "ei oota", ja saa asiakkailtaan paremman hinnan ja enemmän referenssejä, koska CV:hen tulee lisää hankkeita toimia vastuullisissa rooleissa.

Asiakkaan kannalta tällaiset työhamsterit, jotka ovat tukahtumaisillaan päiväänsä osaamatta delegoida mitään, haluamatta oppia kollegoilta ja haluamatta jakaa työtehtäviä eteenpäin, aiheuttavat vahinkoa sekä huonoa laatua, toimittajalukkoja, alituiseen keskeytyviä projekteja ja suuria riskejä suurella kustannustasolla. Kapitalismiin kuuluu olennaisena niukkuuden ylläpitäminen juuri hinnoitteluteknisistä ja kilpailullisista syistä.

Muistissani on 10 tällaista työahmattia, jotka estävät yhteiskunnan kehittymisen hamstratessaan itselleen rajattomasti hankkeita, vaikka eivät niissä edes ole maailman huippuja, edes tutkijatasoa tai meritoituneita työelämän todellisissa haasteissa (tohtoreita tai insinöörejä).

Valtionhallinnossa vietetään näköjään usein Kätevän emännän juhlia. Olin TEM:n tekoälyaika-tilaisuudessa, joka muistutti juuri tätä TV-sarjaa, missä minkäänlaista logiikkaa, kritiikkiä, kontrollia ja valvottua tietoa ei ollut, mutta jokainen sai hölöttää kuin päiväkodin tenava.

Suomi ei ole kypsä kehittymään

Mitä enemmän ja valistuneemmin tätä maata havainnoi, sitä paremmin huomaa, että 1980-2000-lukujen eloisa yhteistyökykyisyys on kadonnut edellä mainituista syistä. Työelämää hallitsevat tietynlaiset saaliseläimet, joille mikään ei ole pyhää. Totuutta ja tietoa ei ole, koska on nämä hamsterit, jotka kahmivat edut itselleen. Siitä syntyy ummehtunut vaikutelma yhteydenottajille.

En ole onnistunut herättämään keskustelua yhteiskunnan hyvästä. En ole saanut katsojia ja riittävästi kommentoijia Metayliopiston videokokoelmalle, joka on yhtenäisimpiä yhteiskunnan kuvaajia koko maailmassa. Kansainvälisiä kontakteja löydän aina kun haluan niitä erityistarpeisiin, mutta Suomi on kylmä kuin kivi.

Olen nimenomaisesti halunnut kehittää viestinnän systeemistä metodologiaa (tapaa luoda viestinnän presentaatioita mahdollisimman informatiivisiksi), mutta tämä katajainen kansa haluaakin faktoja ja mielipiteitä suoraan julkkisilta kuten Harkimo ja Lepomäki, jolloin oma tarve ajatella itse poistuu heidän mielestään. Hyvin harva haluaa ajatella ja aniharva on ensinkään luova keksiäkseen mitään.

Yliopistot ovat taantuneet: hukanneet kriittisen ajattelun taitonsa

Yliopistot tiedekuntineen ja tentteineen ja luentoaineistoineen ovat kymmeniä vuosia työelämää ja teknologiaa jäljessä. Tiedän tämän yliopistosta, missä väittelin 10 vuotta sitten. Se ei halua olla missään tekemisissä minun kanssa, koska olen kritisoinut sen autoritääristä johtoa, joka on kaiken lisäksi äärimmäisen epäpätevä, ikään kuin väärällä alalla.

Työelämässä yliopistoja ei arvosteta, ja onhan hallituskin linjannut käsityksensä päivystävistä dosenteista. Yhteiskunnan eri sektorit siis halveksuvat toisiaan. Tämä on hyvä muistaa näin työn päivänä, vappuna.

Millä tavalla kansan voisi koota tekemään yhteistä hyvää toisilleen?

Tuhansista vappupuheista ja kirjoituksista ei löydy ylläolevaan kysymykseen vastausta. Ei ole muotia pohtia yhteistä hyvää, koska AHNEUS... koska KAPEA-ALAISUUS ... koska KIIRE.

Yhteiskunnan eri elinten väliin tarvittaisiin synergiaa, tavoitteellisuutta ja kykyä tunnistaa identiteetti eli koko systeemin käsitys itsestään. Näin laajaan kysymykseen eivät anna vastauksia mitkään elimet Suomessa.

Silti jokainen huipputason urheiluseura siihen pystyy ja samoin kulttuurin parhaat tuotokset sekä parhaimmat yritykset, jotka USA:sta ovat edenneet valloittamaan koko maailman.

Olen kirjoittanut näistä aiheista moniin kirjoihin ja esittelen metodologiaa, joka avaisi koko valtakunnalle keinoja lähteä itse pohtimaan omaa identiteettiä, työpaikkaansa, maakuntaansa, koko valtiota tai vaikkapa sote-uudistuksen kinkkistä tilaa. Kunpa edes joku ymmärtäisi tuon lauseen merkityksen!

Työn ilo pitäisi löytyä

Tiede ei edisty, koska tiedon pohtiminen (metakognitio) ei ole kivaa, paitsi vain pienelle osalle kansaa, parhaille tutkijoille. IT-ala ei ole enää muodissa, mutta tekoälyllä työelämä romantisoidaan nörteille kiinnostavaksi.

Uudenlaista arvostusta työhön saataisiin ihmisyyden ja paremman johtajuuden yleistymisen kautta. Pelkällä asennemuutoksella alkaisi yhteiskunta elpyä ja ennen kaikkea viisastua.

Sehän ei ole viisastumista, että kilpailu toisaalla kiristyy tai sitten löystyy kartellien ja monopolien kautta, vaikka liikevaihdot tästä jossakin nousisivat. Nollasummapeli ei hyödytä kokonaisuutta.

Viisautta maailmassa on kehitetty 100 vuoden aikana johtamiseen ja systeemiseen kehitykseen melkoiset määrät: tuhansia hyviä tutkimuksia. Valitettavasti makrotalouden kylmät lait ja postmoderni tulkinta hylkäävät tieteen ja metodologiat kuvitellen, että joku Donald Trump tulleineen ja muureineen olisi parempi johtaja ja asiantuntija kuin mitä tiedemiehet ovat saaneet aikaan 100 vuodessa.

Valtion johdon pitäisi irtaantua senlaisesta populismista, joka perustuu jonkin sortin mielipidediktatuuriin ja ideologiaan, millä ei ole mitään perusteita. Uusliberalistit ovat pahempia populisteja kuin kommunistit.

YHTEENVETO

Parhaiten yhteiskuntaa voisi optimoida kehittämällä koko populaation (kansa) resursseja kyvykkäiksi ja halukkaiksi toimimaan yhdessä käyttämään toistensa tarpeita. Samaan tähtää myös resurssipohjaisen talouden teoria. Nämä periaatteet on mahdollista näyttää oikeiksi sopivilla otoksilla, matematiikalla ja tietokonejärjestelmillä. Olen itse tämäntapaisia rajattuja sovelluksia ohjelmoinut koko 1990-luvun ja seurannut älykkäiden systeemien kehitystä IT-alalla maailmanlaajuisissa konferensseissa 20 vuoden ajan.

Tältä pohjalta en voi muuta kuin hämmästellä erittäin sekavaa maailman menoa eri maiden vappuorgioissa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Erkki, paljon hyvää asiaa ja loistavia havaintoja. Jos yhteiskunnallinen ajattelu toimisi rationaalisesti ja tieteeseen pohjautuen, niin tarjoat monta hyvää lähtökohtaa ja ajatuspolkua.

Mutta kun ei toimi. Mä olen Otaniemen käynyt ja moniin esittämiisi asioihin perehtynyt immeinen ja pysyn perässä näissä ajatuksissasi joskus hieman kamppaillen. Hiha-arvion mukaan se tarkoittaa sitä, että 80%:a väestä ei pysy ja sama pätee kansanedustajiin.

Mitä tästä seuraa? Valitettavasti se, että vaikka ajtukset olisivat kuinka hyviä vaan, niin ne eivät lyö läpi. Itse olen parinkymmenen vuoden urani aikana käynyt mm markkinoinnissa ja voin suoraan todeta, että niin kauan kuin puhut systeemiajattelusta eivät sen ideat tule menemään läpi. Systeemillä on paha klangi perustallaajan korvissa ja siihen yhdistettynä ajattelu ikäänkuin metodologiana ei vaan toimi mormiyleisölle.

Sun on löydettävä joku kulma, jota kautta ajatuksiasi viedään laajempaan tietoisuuteen keskittyen tärkeimpään. Ilman sitä ajatukset jäävät pimentoon.

Kuten jo alussa sanoin, niin kirjoituksessasi on loistavia huomioita ja suositeltavia suuntia otettavaksi huomioon. Jotenkin ne vaan pitäisi saada läpi.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Hyvä on, Niko.

En ymmärrä mikä sanassa "systeemi" kangertaa. Selitäppä sitä enemmän?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Systeemi useimpien ihmisten korvaan kuulostaa joltain, joka etenee omillaan eikä ota inhimillisiä näkökulmia huomioon. Ajatatteleppa vain vanhaa toteamusta: olen vain osa systeemiä. Se tarkoittaa lähes samaa kuin olla inhimillesti poissa vastuussa päätöksistään - olet vain osa systeemiä, joka vain sattuu toimimaan tällä tavalla kuten on määrätty.

Se on vahvasti ristiriidassa esittämiesi näkemysten kanssa. Systeemi edustaa useimmille ihmisille jotain, missä toimitaan vailla inhimillistä näkökulmaa.

Sana syteemi edustaa sinulle varmaan ihan muuta, mutta veikkaan sen enemmistölle näyttäytyvän toisin.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Ymmärrän hyvin mitä kirjoitit.
Sehän olisi koulutuskysymys.

Minua tietysti hidastaa se, että media ei suostu yhteistyöhön kanssani. Jos voisin esitellä tätä aihetta telkkarissa, silloin sen uudempi sisältö alkaisi kypsyä ihmisten mielissä.

Media varmaan pelkää näin laajan kokonaisajattelun yleistymistä, sillä silloin ihmiset alkaisivat pohtia media riippumattomuutta ja kykyä kuvata yhteiskuntaa monipuolisesti. Esimerkiksi YLE on mennyt tässä suhteessa väärään suuntaan lisätessään omaa propagandaansa.

Systeemiajattelun sanaa on hankalaa muuttaa tässä vaiheessa. Toisaalta ihan tavallinen kansalainen ei varmaan 10-20 vuoteen muutenkaan oppisi tätä ideaa. Sitä on tarjottava fiksummille.

Aalto korkeakoulu on töpeksinyt näissä asioissa. Se ei ole analysoinut yhteiskuntaa koskaan mitenkään, vaan keskittynyt systeemiälyyn, joka on aika sekava termi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #4

Itse olen aika vahvasti samoilla linjoilla kanssasi miten asioita pitäisi pureskella. Kyllä asioita voidaan mallintaa, simuloida ja todistaa logiikalla.

Olen myös ajatellut samoja asioita samasta kulmasta kuin sinä ja peilannut myös historiaa.

Ongelma tulee valtarakenteista ja ahneudesta. Ihmiskunta muodostaa sellaisia valtarakenteita missä todellista valtaa pitävät ovat yltäkylläisyydessä eikä heidän elämäänsä liikuta se, että toisilla niukempaa eikä kukaan halua luopua omistaan. Esimerkiksi tyypillinen suomalainen ajattelee, että miksi hänen pitäisi luopua yksityisautoilusta tai lihansyönnistä kun hänellä on siihen mahdollisuus? Sama malli jatkuu sinne hierarkian huipulle, että miksi pitäisi luopua omasta saaresta, suihkukoneesta, urheiluautoista ja kymmenestä huvilasta?

Saman aikaisesti ympärillä resurssit niukkenee ja muiden ihmisten elämä kurjistuu mutta rikkaammat voivat pitää valtarakenteidensa turvin sen mitä heillä on. Homma jatkuu siihen saakka kunnes valtarakenteet romahtaa. Esim. vallankumous, ympäristökatastrofi tai muu vastaava.

Tuo ahneus ja omista saavutetuista asioista tiukasti kiinni pitäminen on se mikä näyttää aina johtavan tuhoon.

Historia on täynnä esimerkkejä mistä tämä nähdään mutta oma suosikkini on se kun eurooppalaiset piipahti pääsiäissaarilla jossa ihmiset olivat kuluttaneet resurssit, jääneet sinne jumiin ja siellä sitten heimot metsästi toisiaan hengissä pysyäkseen.

Siinä näkyi koko ihmiskunnan toiminta petrimaljassa ja sama efekti tapahtumassa nyt globaalissa mittakaavassa.

Planeetan 7 miljardin väestön hyväosaisista joita on esim. kaikki suomalaiset, eivät halua omistaan luopua. Samanaikaisesti planeetta tuhoutuu ja kun ihmisiltä alkaa loppua ruoka ja vesi, jäljelle jääneistä resursseista soditaan ja valtava määrä 70kg painoisia petoja syövät kaiken mitä löytyy ja viimekädessä toisiaan. Tuho on vastaavaa kuin se surullisen kuuluisa asteroidi mikä tappoi mm. dinosaurukset.

--

Tässä on melkoinen haaste saada myytyä idea 0.1%:lle maailman rikkaimmalle ihmiselle maailmassa, että ihmiskunnan pitäisi tehdä jotain hyvin rajua, kuten esimerkiksi luopua omistusoikeudesta. Ei ihan riitä suomen telkkarissa kertominen.

Itse en tähän ongelmaan keksi ratkaisua. Suomessakin asioiden edistämisessä on jo omia eturyhmiään ajavat puolueet vastassa.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Poikkeavuus perinteisestä koetaan uhkaavaksi ja siksi se pyritään torjumaan. Olen itsekin monissa yhteyksissä törmännyt tilanteisiin, ettei kannattaisi olla niin sanotusti aikaansa edellä. Siitä ei seuraa kuin hankaluuksia. Näin käy ainakin, jos olet muista riippuvainen. Eri asia sitten on, jos sinulla on sekä idea että resurssit omasta takaa. Silloin voit onnistua.

Ymmärrän täysin turhautumisesi päättäjiin. Tavattoman pieniä ja yksinkertaisiakin asioita on usein käsittämättömän vaikea saada läpi. Osasyy on varmasti niin sanotussa demokratiassa, joka on parhaimmillaankin luonteeltaan latistava.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Olen saanut innovaatio-oppini Amerikan Piilaaksosta suoraan ja tutkijan koulussa halusin selvittää mitä perin pohjin tieto on, että kuinka IT-teknologia yhdistyy ihmisen ajatteluun. Se(kin) herätti katkeruutta muutamassa professorissa, jotka eivät tottuneet perusteellisuuteen.

Nyt olen perehtynyt yhteiskunnan taustalla vaikuttaviin teorioihin (vajaan 10 vuoden aikana) ja löytänyt merkittäviä yhteyksiä: kokonaisen tieteenalan, mistä Suomessa ei juuri mitään tiedetä, koska yliopistot ovat niin urautuneita. USA:sta opin poikkitieteellisyyyden merkityksen tulevaisuuden tutkimukselle. Sitäkin olen markkinoinut Suomeen, mutta autoritäärinen yhteisö ei yksittäistä IT-alan tohtoria mitenkään noteeraa, eikä minulla ole varoja julkaista suoraan ulkomaisiin konferensseihin ilman minkäänlaista kotimaista tukea.

Tällä ammattitaidolla, mitä isojen toimijoiden projekteissa olen 30 vuoden aikana luonut, insinöörinä sovellettuna nyky-yhteiskuntamme analyysiin, väitän, että koskaan tänä aikana ei Suomessa ole luotu näin sekavia hankkeita ja maata johdettu yhtä heikoin menetelmin kuin nyt.

1. 10 vuoden ajan kupattu ja moneen kertaan kaatunut sote-uudistus on menossa valtataistelujensa kautta kohti julkisen sektorin rappiota ja kansalaisen terveydentilan romahdusta. Mikä tahansa Lepomäen tai Harkimon lausahdus voi keikuttaa sitä venettä.

2. Tekoälyaika-hanke on puolestaan pseudotiedettä ja huuhaata ilman minkäänlaista koordinointia ja käsitystä mitä tekoäly itse asiassa on, ja kuinka sitä kokonaisuudessa tulisi tutkia, kehittää ja soveltaa. Tämä sekavuus on valtaeliitille hyväksi, koska se antaa vapaat kädet rahan kierrätykselle minne tahansa. Par'aikaa on muuten käynnissä poliisiylijohtajia vastaan oikeudenkäynti, missä oli samantapaista leväperäisyyttä huumepoliisin valvonnassa. Päivi Räsänen toimi aikanaan hienosti kun käräytti sen järjestelmän.

Kybernetiikka on tiedettä, mitä soveltaen yhteiskunnan elimet saataisiin muokattua sellaiseen muotoon, että ne eivät romahda, eikä muutu hallitsemattomiksi hirviöiksi, tai jos muuttuvat, ongelmat ja vastuulliset voidaan paikantaa. Olisipa hienoa, jos Suomessa alettaisiin tätä periaatetta soveltamaan. Kiinassa sitä osataan loistavasti, mutta siellä onkin paremmat edellytykset kehittää yhteiskuntaa kohti tulevaisuutta. Olen tehnyt näistä kymmenittäin videoita.

Suomalaisilta puuttuu aito tiedonhalu sekä yhteistyöhenki. Sen takia tämä loistava aihe ei etene ekosysteemin tavoin kohti yleistä koulutusta ja osaksi tutkimuksen keinovalikoimaa. Ulkomailta saan kyllä hyvää palautetta parhailta tutkijoilta.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Erkki, kirjoituksesi ovat "helmiä sioille" ;-) teemalla. Ketään kuitenkaan siaksi nimittämättä. Ymmärrät/-te varmaan, mitä tarkoitan.

Pitäisiköhän sama asia tällä foorumilla esittää vähän kansantajuisemmin. Päättäjillekin se voisi olla tarpeen... :D

Mukavaa oloa kaikille!

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Tottakai olen ärsyyntynyt kun olen panostanut äärimmäisen huolellisesti parhaalla mahdollisella tiedolla ja taustalla yhteiskunnan edistymiseen ja tiedon käsityksen kehittymiseen, mutta rakentavaa keskustelua ei saa niinkään paljon aikaan kuin aloittaessani 2010. Yhteiskuntamme on umpeutumassa ja tyhmistymässä. Some ja media tekevät ihmisistä lyhytjänteisiä ja talouden tilanne kehittyy liberalismin oloissa väärään suuntaan: raha hallitsee ihmisten mieliä yhä enemmän.

Älkää minua syyttäkö. Teen kriittisiä havaintoja kuten akateemiseen ajatteluun kuuluu. Sinäkin olet Kirsi sitä tehnyt vaikka sulla ei ole tutkijan koulutusta.

Suomi on hassannut kokonaisen tieteenalan, kun yliopistot eivät pysty uudistumaan monitieteelliseen suuntaan. Ei tätäkään lausetta tämän yksinkertaisemmin voi sanoa.

Vain itsenäiset ajattelijat pääsevät sisälle systeemiajatteluun, koska siinä on tietty aloituskynnys, mikä tosin USA:ssa selvitetään joissakin kouluissa jo esikouluvaiheessa. Lapset ovat luontaisia, luovia ajattelijoita aikanaan, mutta ikääntyessään heistä tulee kyynikkoja, jotka syyttelevät Laitilaa siitä, että hän on olemassa.

Täällä Ken Robinsonin video samasta aiheesta: https://www.ted.com/talks/ken_robinson_changing_ed... Hänet on kerrassaan aateloitu, että hyvin arvostettu tutkija ja koulutuksen edistäjä hän maassaan on. Suomesta ei löydy ketään vastaavaa, eikä kukaan halua aiheesta keskustella. Onko tämä toteamus "helmiä sioille" - lause? Se on toteamus siitä, missä tämä maa menee: akateeminen keskustelu on tästä maasta loppunut ja siitä minä olen kärsinyt henkilökohtaisesti vuosikaudet.

Jos joku on aiheesta samaa mieltä tai eri mieltä, osallistukoon tähän viestin vaihtoon sisällön kautta, eikä ulkopäin huudellen, mikä ei ole eleganttia aiheen esittäjää kohtaan.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Erkki, helmiä sioille oli positiivinen arvio! :)

Erkki, en tiedä ihan tarkkaan mitä sinä tarkoitat "tutkijalla", mutta minäkin olen asioita eläessäni tutkinut ja kerännyt nahkoihini tärkeää hiljaista tietoa monelta poikkitieteelliseltä alalta.

Katsopa alla eräs "tutkimukseni" (sekä sen lopusta löytyvät mielipidekirjoitukset - jos vuosien takaa... Osa niistä jo toteutuneita ja osa toteutumassa parhaillaan):

https://www.theseus.fi/handle/10024/44358

Erkki, olisiko tästä ITE-johtajuudesta avuksi siihen, että kasvattaisimme nuoristamme itsellisesti ja systemaattisesti ajattelevia suomalaisia, jotka myös pärjäisivät kansainvälisesti?

Olisin kiitollinen, jos kommentoisit em. "tutkimustani" ;-) Yst. Kirsi

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Erkki, myöskään minä en aikanani päässyt tällä tutkimuksellani julkisuuteen, vaikka koetin.

No, eipä sen väliä: "idealapseni" elävät työ- ja opiskelijamaailmassa jo tässä ajassa... :)

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Mielenkiintoinen teksti, mutta pariin asiaan kommenttia:

"Parhaiten työllisyys paranisi asenteiden korjauksen avulla"

Mielestäni ei. Työn vastaanottaminen ja työn tarjoaminen, sisältää taloudellisen riskin. Ei suurta tuottoa ilman suurta riskiä, ja riskiä ei oteta jos se on liian suuri tuottoon nähden tai jos riskin sieto on eri syistä alhainen.

Mielestäni niitä riskejä pitäisi madaltaa ja jotkut asiat ovat hyvin ilmeisiä. Esimerkiksi se jos työtön jolla ei ole rahaa yhtään tekee pätkän työtä ja menettää tulonsa kuukausiksi. Että miksi systeemi toimii näin typerästi?

"Millä tavalla kansan voisi koota tekemään yhteistä hyvää toisilleen?"

Tarvittaisiin joku kansallinen hanke, päämäärä. Jokin mitä viedään eteenpäin valtion resursseilla (julkinen raha sietää riskiä paremmin kuin yksityinen). Jenkeillä oli aikoinaan kuuohjelma ja päämääränä oli käydä kuussa.

Mitä jos suomessa otettaisiin kansalliseksi päämääräksi jokin uusiutuvan energian voimalahanke ja energian varastointi? Verovaroja vaan tällaisten polkaisemiseen ylös ja ihmisille tekemistä.

Siinä sivussa kasvatetaan sukupolveen osaajia, saadaan vientiyritysten verkosto ja hyödyllistä teknologiaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset